18. heinäkuuta 2013

Tunikamekko mummolassa trikoosta

Trikoo kangas Mummolassa: tämän vuoden yksi kangasprojekteistani on ollut jo jonkin aikaa valmis, mutta vasta nyt pääsi itselle vaatteeksi asti.



Voiko itsekkäämpää ideaa olla kuin tehdä tästä kuosista ensimmäisenä itselle jotain? Ja vielä MEKKO! Vai tunikakos tuo on? Mekkotunika! Kuitenkin on sen verran jälkikasvuakin kertynyt, että olisi tietenkin ensimmäisenä mieleen tullut heille jotain tästä kuosista  ommella. No, mekkopa tuli itselle tehtyä ja hauskahan se onkin!

Tunikamekon pituus on kyllä sellainen, että tarvitsee julkisilla paikoilla leggarit tai muut hieman peittävät alleen. Mutta näissä kuvien maisemissa unohtui ne kokonaan päältä - niin ihastuksissani olin uudesta mekkosestani.












Kaava: Suuri Käsityökerho 5-6/2011 lehdestä, tässä mallissa kopioituna koko 40. Kiitos Terhille ideasta sekä kopioinnista!

Sen verran muutin alkuperäistä kaavaa, että rinnanympäryksen  kokonaisympärysmitasta kavensin kaavaa 4cm. Tässä kuvassa huomaa myös, että olisi pitänyt ehkä hieman nostaa kainaloa ylemmäs tai vastaavasti pidentää hihan pituutta varsinkin tuossa etuosassa.






Hihat: trikoo kangas pilkut turkoosi
Kanttaukset: 1-värinen single trikoo valkoinen




MUUTEN: Kankaan matka ihan ensimmäisistä alkuvedoksista aina lopputuotokseen saakka on pitkä, jopa parin vuoden prosessi, jossa hiotaan kaikki viimeisen päälle kuntoon ja mietitään materiaalit jne. Tämän mummolassa kuosin halusin ehdottomasti toteuttaa trikoona. Suunnittelija kuosille on Henni Mustakorpi.

6 kommenttia:

  1. Mulla on ollut tuo samainen kaava korvamerkittynä kaikki nämä vuodet, mutten oo vielä päätynyt toteutukseen. Jokin noissa hihoissa mietityttää... Kivalta kyllä näyttää sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teksin muutoksen kaavaan (muut kuin tuossa tekstissä kerrotut) hihoissa siten, että niistä tulisi "liehuvammat" eli ehkä hivenen pidemmät ja leveyttä olalta lähtien reilusti enemmän. Lepakot :)

      Poista
  2. Sopii kyllä sulle kuin nenä päähän. Ihana tämä ja lasten omat paidat myös... Kyllä polttelee nyt kangas entistä enemmän!

    VastaaPoista
  3. Ja t'ämäkin mekkonen on niin kaunis sun päällä :) Mulla kutkuttelis kans tälläsen tekeminen mutta kun on niin iso pömppömaha niin ei houkuta :D :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viiden lapsen äidilläkin se pömppömaha löytyy, mutta yritän etsiä sellaiset kaavat, että se ei ainakaan korostuisi :D Kiva, että ulkopuolisen silmin tämä näyttää mukavalta. Ja kuvakulmat on oltava oikeat, hih.

      Poista