Meidän lapsilla alkoi koulu maanantaina. Kun hieman ennen kesäloman loppua sain varastooni uutuuskankaina joustofarkut, halusi nyt toisen luokan aloittava poikani ehdottomasti kankaasta itselleen housut. Ja vielä oranssista, joten mikä ettei :)
Nyt tulee sitten sellainen kuvapläjäys, että kiitos niille, jotka jaksavat kaikki kuvat ja tekstit tihrustella. Tässä ensin housut edestä.
Kankaat:
Joustofarkku, oranssi
Trikoo kangas tähdet, oranssi
Muut tarvikkeet:
kuminauhaa (omasta kaapista)
KAM muovinepparit, tähtikuvio B44 vaalea ruohonvihreä
Kaava: OB 3/2013 Summer Pull-ons, koko 128cm
Ja sitten hehkutusvaihde päälle: nämä housut siis kertakaikkiaan onnistuivat alusta loppuun saakka aivan täydellisesti! Olen niin iloinen; tralla-lalla-laa!
Etutaskun sisäkangas on vanhasta pöytäliinasta: joustamatonta puuvilla, jotta tasku ei lähde venymään liikaa.
Etutaskun taskupussi on tähdet trikoosta. Pojan lemppariväri, kuten kuvasta näkyy on oranssi.
Päällitikkausta tuli harjoiteltua tässä työssä paljon. Onnistuin mielestäni hyvin verrattuna siihen, miten uusi peitetikkikoneeni on ja miten vähän harjoitusta tätä ennen oli takana. Kaksoistikkaukset ovat kaikki "peittarilla" ommeltuja, yksöistikkaukset tavallisella ompelukoneella.
KAM nepparit laitoin koristeeksi. Poika sai itse valita värin ja tähän valittiin B44 vaalea ruohonvihreä.
Etutaskun neppari on painettu sekä farkun että sisätaskupussin läpi (ei siis trikoon läpi).
Takataskussa on samalla tavoin koristenepparit. Ne on painettu kiinni vasta taskun ollessa ommeltuna kiinni farkkuun. Ei kuulema paina takamusta :)
On vaan niin upeaa kuvata ja retusoida näitä takamuskuvia, kun on onnistunut vaate ja lapsikin ihan selvästi tykkää farkuistaan.
Ensimmäisen koulupäivän jälkeen housut olivat likaiset. Heti täytyi ne saada pesuun ja seuraavana päivänä uudelleen päälle. Onneksi on kuivausrumpu!
Tässä vielä housut takaa kokonaisuudessaan. Pituus on aika hyvä. Lahkeen taitteen tein kyllä ihan sattumanvaraisesti, kun ei ollut poika juuri silloin kotona, kun tuo kohta piti saada valmiiksi. Ajattelin, että jos on liian lyhyet, on pikkuveli täydellisen onnellinen saadessaan nämä käyttöön heti eikä ensi vuonna ja jos olisivat olleet liian pitkät, olisi lahkeita voinut kääntää. Tuli täydelliset.
Käyttäjä on siis 8-vuotias ja tämä koko 128cm on sopiva. Hoikalle tämä malli on aivan loistava.
Tässä vielä yksi sivukuva sekä pieni pilkistys jo seuraavaa postausta ajatellen. Siitä lisää pian...
Ja seuraavat farkutkin ovat pojalla tilauksessa... väriä ei vain vielä osata päättää. Turkoosi, vihreä, kiivi... jotain niistä tai vaikka kaikkia...

Wautsi, todella kivat! Täytyykin itsekkin kokeilla näitä kun on valmiiksi joku testannut hoikalle lapselle. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, nämä kyllä onnistuivat ihan mielettömän hyvin myös omastakin mielstä :). Kokeile ihmeessä sekä kaavaa että kangasta. Kaava sopii työstettäväksi sekä tällaisesta hieman jäykemmästä kankaasta, mutta luulen sen olevan hyvä myös mm. joustocollegesta tehtynä. Sellaiset tulee tänä syksynä vielä varmasti tehtyä jollekin lapsistani.
Poistaupeet on!!!
VastaaPoistaItse asiassa Henni, sinä olet yksi inspiraation lähde tähän työhön. Teilläkin saatiin valmiiksi koluun lähtö vaatteita, pitihän meilläkin :) Kiitos kommentista!
PoistaOnko noissa edessä vetoketju ja nappi vai vain kuminauha?
VastaaPoistaTässä mallissa on kuminauha vyötäröllä. Kysyin pojalta haluaako vetoketjumallin, mutta tämä Pull-on eli nopeasti päälle vedettävä malli on parempi koulussa :)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVau! Kivat pökät. :) Mukava piiristys nuo tähtinepit. :)
VastaaPoistaTähtinepparit tuli ihan tuosta trikoon kuosista mieleen. Ja kun oli tulossa avaruuspaita housujen kaveriksi, yhdistää vihreä paidan kiivin väriä. Kiitos taas kommentistasi!
PoistaTodella ihanat :) yllätyin ett poika on noinkin iso...meill eskarilainen tykkää kirkkaista väreistä :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Meillä on 1-luokkalainen poika, joka vielä eskarivuonnakin tykkäsi pinkistä, ei enää. Ja tämä 2-luokkalainen tykkää oranssista. Onneksi nykyään saa niin kivoja kankaita, että voi tehdä itse raikkaita, kirkkaita, värikkäitä...
Poista