Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsen perus kaavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsen perus kaavat. Näytä kaikki tekstit

7. elokuuta 2014

Pitkähihainen raglanpaita tunikakaavaa muokkaamalla McCall´s M6785

Minähän oikein innostuin hai- ja raitatrikoista, joten
KERTA KIELLON PÄÄLLE on paikallaan.

Ompelin neitien tunikakaavalla veljentytölle tunikan (täällä).
Kaava oli tosi kiva ja helppo, joten päätin kokeilla sitä tavalliseksi paidaksi.
Ihan muutamalla pienellä säädöllä tuli hyvä perus pusero.



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas SHARK, turkoosi, kankaanmenekki 50cm
Trikoo kangas raidat, punainen, kankaanmenekki 40cm
1-värinen singletrikoo, nro 597 mariini, kankaanmenekki 30cm
1-värinen singletrikoo, nro 637 punainen, kankaanmenekki 5,5cm

KAAVA, Kestovaippakaupasta
McCall´s M6785: Neitien tunikat, koko 12v

Kaavaan tein sen verran muutosta, että suoristin sivut ja helman paitaan sopivaksi

Leikittelin hieman kankailla, kun ns. pääkuosia eli haita oli vain rajoitetusti eli n. 50cm.
Miehustaan pituutta lisäsin reilusti kaistaleella 1-väristä mariinia
ja hihoihin leikkelin palat raitaa sen verran kuin 
sitä muista ompeluksista (täällä ja täällä) oli jäänyt.
Punaisella 1-värisellä singletrikoolla saatiin vielä "koottua" 
kaikki yhteen kivaksi kokonaisuudeksi.

Nämä lapsoset nähdään samalla koulun kentällä välituntisin.
Tunnistaakohan kukaan sisaruksiksi :)


5. elokuuta 2014

Pitkähihainen raglan paita Minikrea 50222 kaavalla

HELLETTÄ PIISAA!!!
Koulun alkuun on kuitenkin vain viikko
ja on siihen on syytä hieman valmistautua.
Idean kankaiden yhdistämiseen sain asiakkaaltani.
Reippaan raikas paita tuli!



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
PUSERO:
Trikoo kangas SHARK, mariini
Trikoo kangas raidat, punainen
1-värinen singletrikoo, nro 637 punainen

SHORTSIT:
Trikoo kangas raidat, musta-valko KVK


KAAVAT, Kestovaippakaupasta
PUSERO:
Minikrea 50222 Perus raglan paita, koko 10v
Muutokset kaavaan:
- Puseron piti tulla ensin tämän veitikan 9-vuotiaalle isoveljelle, mutta hihaan ei riittänytkään SHARK kangasta tarpeeksi, joten hihoja pidennettiin hieman resorilla ja valmis pusero annettiin pikkuveljelle eli himpan alle 8-vuotiaalle.

SHORTSIT:
Shortsit on ommeltu aiemmin MeMbA Design TRAIN settiin, lisäinfoa niistä löytyy TÄÄLTÄ
McCall´s M6548, poikien kesäsetti, koko 7v


KVK:n raitatrikoota voi yhdistellä hyvin perus raitatrikoon kanssa.
Raitojen leveydet saattavat heittää muutaman millin, mutta ei käytössä haittaa yhtään.
Tässä setissä on molempia.


Tulikohan sittenkin liian lyhyet hihat?!
Yritin kyllä mitata pojan käsiä siinä vaiheessa, kun huomasin 
kangasta olevan liian vähän, mutta taisi mennä nyt kuitenkin vähän vikaan.
No, kyllä paita ainakin alkusyksyn menee vielä ihan hyvin.
Pakkasella sitten uudet puserot kehiin.
Ihana koulupoika!

24. heinäkuuta 2014

Toinen merihenkinen t-paita MINIKREA 50220 kaavalla



Edellisessä postauksessa oli 

tämän kaverin pikkuveli omassa Sailor puserossaan (täällä).

Nyt isoveli esittäytyy omassa paidassaan.



Tai niin joo.... molemmathan tässä "esiintyvät"















KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas raidat, musta-valko (KVK), Kestovaippakaupan oma raitatrikoo
Trikoo kangas sailor
Perus resori, nro 5003 valkoinen

KAAVA, Kestovaippakaupasta
Minikrea 50220: perus paita lapselle, 
Mustaraitainen paita kokoa 10v ja siniraitainen kokoa 8v
Ei muutoksia kaavoihin.
Raikkaat pääntien ja hihansuiden kanttaukset saa valkoisella resorilla.
Ensimmäisiin pesuihin kannattaa laittaa värisieppari mukaan, jotta valkoiset resorit pysyvät valkoisina.


Mielestäni poikien paidat onnistuivat hyvin. 
Paidat ovat raikkaan merihenkiset, 
jotka sopivat sukulaisen juhliin mainiosti.
Mieluisatkin paidat taitavat ovat, kun kulkeutuvat pesuun jatkuvasti.

 Hyvin jaksettiin olla juhlissa ja seurata ohjelmaa...

... vaikka kyllä välillä piti mennä vähän ulos hassuttelemaan ja hupsuttelemaan...



ONNEA VIELÄ EMMILLE VALMISTUMISEN JOHDOSTA!

22. heinäkuuta 2014

Merihenkinen t-paita MINIKREA 50220 perus paidan kaavalla

Tänä kesänä juhlia on riittänyt perheellämme roppa kaupalla. Ja miten ihanaa, että meidän "pikkupojat" ovat joka juhliin pyytäneet äidin ompelevan heille uudet juhlapaidat. Nyt tulee raikasta merihinkistä settiä, ensimmäisenä nuorempi pienistä miehistä.

Nykyään teen molemmille pojille samasta "pääkankaasta" paidat ja sitten molemmille niistä oman näköisensä yhdistelmät. Yhdestä leveydestä tulee melkein kaksi koululaisen paitaa. Puolet yhdestä paidan paitaosasta pitää leikata muusta kankaasta, jos kyse on hieman kapeammasta kankaasta. Eli puolet takakappaleesta teen yleensä samasta kankaasta kuin hihatkin. Näin myös nyt. Raidoilla sain paitaan kivaa raikkautta ja lisää merihenkisyyttä. Valkoiset resorit pääntiellä ja hihansuissa kokoavat hyvin setin yhteen.



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas raidat, sininen
Trikoo kangas sailor
Perus resori, nro 5003 valkoinen

KAAVA, Kestovaippakaupasta
Minikrea 50220: perus paita lapselle, koko 8v
Kaavaan ei tullut muutoksia, hyvä perus kaava tämä.


Mielestäni tällaisella paidalla voi hyvin reipas pikkumies mennä pikkuserkun valmistujaisjuhliin, ei aina tarvitse olla tiukkaa kauluspaitaa. Eikä haittaa, jos juhlissa käydään välillä ulkona ja vähän heittäytään vaikka riehakkaaksikin.

Tosin meinaa pikku juhlijalla tässä vaiheessa jo silmä painua kiinni
vai onko sittenkin pieni jekku ihan kohta tulossa...

4. heinäkuuta 2014

Polizei paita Kwik SEW K3017 kaavalla

Ompelin toukokuussa pojalleni yöpuvun (täällä).
Lillestoffin Polizei kangasta jäi vielä hieman 
ja nuorin poikani toivoi siitä puseroa...
Tällainen siitä tuli!



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Kuositrikoo: Lillestoff Polizei
Raitatrikoo: Trikoo kangas raidat, ruskea
Kotimainen resori, nro 112 oranssi
Aiemmin ommellut oranssit farkut löytyvät täältä, kankaana Joustava farkkukangas, oranssi

KAAVA:
Kwik SEW kaava K3017 (löytyy täältä)
Koko: 8v
Tämä kaavasetti on 8-14-vuotiaille
Samaa kaavaa on saatavana myös K3016 koossa 4-7vuotiaille täällä.
Kaava on todella hyvä ns. peruskaava, jota ei tarvinnut muunnella ollenkaan.



No niin, pitihän se arvata, että jos sisällä kuvaa, ei siitä synny muuta kuin "ylilentoa"!



Lapsen riemu on paras riemu!



Tässä vielä yhteiskuva Polizei ompeluksista.
Isoveikan yökkäristä onkin tullut aivan suosikki.
Toivottavasti myös pikkuveikan pusero on tiuhaan pesukopassa :)

28. toukokuuta 2014

Yöpuku (paita+housut) Lillestoff Polizei trikoosta

Keskimmäinen poikani on kevään aikana pyytänyt uutta yöpukua, 
pitkähihaista ja -lahkeista. 
Nyt vasta sain tänne blogiin saakka kuvia, 
kuukauden verran tämä yökkäri on ollut valmis ja päässyt pojan suosikkeihin.



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Kuositrikoo: Lillestoff Polizei
Raitatrikoo: Trikoo kangas raidat, ruskea
Kotimainen resori, nro 112 oranssi

KAAVA:
Kwik SEW kaava K3017 (löytyy täältä)
Koko: 10v
Tämä kaavasetti on 8-14-vuotiaille
Samaa kaavaa on saatavana myös koossa 4-7vuotiaille täällä.
Kaava on todella hyvä ns. peruskaava, jota aion käyttää ja hyödyntää lasteni perusvaatteita tehdessä.


Raitakuosin hihoihin ja housuihin otin 
kuosikankaan rosvon vaatteista: ruskea-valko raitaa.

Ja ei sitä kyllä koko ajan jaksa poseerata.
Eikö välillä voisi hyppiä?!

ZADAA!!

Kun hetken purkaa energiaa hyppimisellä, on hymy herkässä :)