17. heinäkuuta 2014

Tunikamekko marjaraidasta ONION 2047 kaavalla

Näin se vain yksi vuosi vierähti, kun taas tuli  eteen äitini keskikesän synttärit.
Ne olivat itse asiassa jo eilen, mutta päästiin vasta tänään mökille onnittelemaan.

Olin aiemmin tehnyt äidille kesän juhliin tunikapaidan (täällä),
joka on ollut todella mieluinen.
Samalla kaavalla tuli tehtyä sitten synttärilahjakin.
Trikoo kangas raidat, marja-valko (KVK), UUTUUS

Kangas on uunituore oman tuotannon trikoo. Trikoo on neulottu läpivärjätystä langasta ja näin ollen pitää värinsä hyvin. Tämäkin kangas on testimielessä kertaalleen pesty 60-asteessa ja rumpukuivattu ja hyvin piti värit.



Prymin joustopitsinauha oli todella helppo ommella ja sillä pääntien kanttaus sujui nopeasti. Ensin pitsi saumuroidaan kankaan reunaan ja sen jälkeen tikataan oikealta puolelta kiinni.



Tämä kaava on hyvä siitä, että muoto-ompeleet sivuilla tekevät mukavan mallin tunikaan. Kädenteille ei muodostu pusseja, jotka usein tulee. Tällä kertaa käytin kaavassa toiseksi pisintä versiota.

Ihana väri tämä MARJA, joka on muuten syksyn trendivärejä.
 Äitini tykkäsi kovasti hentoisista pitsireunuksista
 pääntiellä, hihansuissa ja alahelmassa.

ONNEA ÄITI!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti