Piiiitkästä aikaa blogipostaus ja mikä hienointa, se tulee Kankaiden Yön kunniaksi!
Olin jo pitkän aikaa haaveillut omasta luomulaatuisesta neuloksesta ja yhteistyössä kotimaisen tehtaan kanssa, sain sen toteutettua tänä keväänä. Henni Mustakorven suunnittelema LUMME NEULOS on aivan mieletön kangas: pehmeä, taipuista ja OHUT neulos vei kertaheitolla sydämeni!
Kankaan muotiluomus on Kankaiden yön blogin postauksen kunniaksi tarjouksessa -30% tänään pitkäperjantaina.
Tässä linkki tarjoukseen:
http://www.kestovaippakauppa.com/neulos_henni_mustakorpi_lumme
No niin, tarjoushöpötykset sikseen ja itse asiaan:
Minun piti alunperin osallistua Facebookin ompeluryhmän maaliskuun takkihaasteeseen tällä luomuksella ja tallentaa kaikki ompeluvaiheet jne. mutta tämän kankaan kanssa kävi niin, että kankaan pesun ja kuivauksen aikana löysin lehden inspiraatiokasastani (= lehti oli vain alustavasti selailtu ja sieltä vähintään yksi bongattu "pakko kokeilla" kaava), piirsin kaavat ja heti kankaan otettuani kuivausrummusta, pistin sen paloiksi ja ompelin saman tien. Tämä kaikki tapahtui eräänä yönä eikä siinä hurmoksessa mitään muistanut kuvata. Pääsetkö sinä joskus tällaiseen "hurmostilaan" ompeluprojekteissasi?
KANGAS: Neulos LUMME, pinkki
KANKAAN MENEKKI: n. 2,3m
MUUT TARVIKKEET: pinkkiä pitsiä, omasta varastosta
KAAVA:
Handarbete 10/2013
Malli 116 Lång cardigan
Koko L
MUUTOKSET KAAVAAN:
- Takin pituudesta vähennetty 21cm
- Hihan pituutta vähennetty 9cm
- Takahelmaa hieman pyöristetty
MALLISTA JA KAAVASTA:
Olipa kerrankin kaava, joka oli helppo toteuttaa. En ole mikään ruotsinkielen asiantuntija, joten en kovastikaan lukenut mallin ohjetta lehdestä, mutta kaavoitus oli erittäin selkeä ja kauluksen asettelu näin joustavassa kankaassa oli todella helppoa. Ompelu sujui alle tunnissa, joten luokittelen tämän erittäin helpoksi. Syksyyn olenkin ajatellut monenlaista villatakkia tällä kaavalla tekeväni ja miksei kevyemmistä neuloksista kesäksikin.

TÄSSÄ SE NYT SITTEN ON: KEVÄINEN LUMMENEULOSTAKKI

Yllä olevassa kuvassa näkyy kivasti kankaan kuosi sekä tasku.
Hihansuissa ja takin alareunassa on ompeluystävältäni saatu vaihtaripitsi.
Kiitos Liisalle!
Tässä lähikuva pitseistä ja taskusta.
Taskunsuu on kantattu samalla lumme neuloksella, mutta kankaan nurjalla puolella.
Kanttauksessa sekä pitsien kiinnityksessä on käytetty peitetikkikoneen tikkausta kahdella neulalla.
Takissa ei ole tällä hetkellä mitään kiinnitystä, sillä olen ajatellut takkia
enemmänkin sisätakiksi töissä kuin ulkotakiksi vaikka kuvat nyt ulkoa ovatkin.
Tällä hetkellä takin kiinnitys on Kalevala-korulla.
Ja lopuksi vielä maininta Kankaiden Yöstä, josta aluksi kirjoitin. Se on siis tulossa viikon päästä 25.-26.4. ja sitä ennen on ennakkoesittelyjä kankaiden yö blogissa. Lisää aiheesta täällä.
Huikean ihana takki,ottaisin heti lempparivaatteekseni.Olen itse pitkään etsinyt hyvää neulostakinkaavaa,tuo on juuri sellainen...mutta huppu siinä pitäisi olla...Tuo kangas,niin karkki;)
VastaaPoistaKiitos kommentista! Kaavan kanssa kävi sama kuin sinulla, että pitkään oli hakusessa, mutta löytyi vihdoin. Ihania kevyitä viskoosineuloksia on paikat pullollaan ja huutelevat jo minua ompelemaan kesäversioita tästä :) Kaavan muokkaamista pitää kyllä miettiä, jos kevyempää takkia aikoo tehdä.
PoistaOnpa tosi kaunis ja aivan ihanat värit kankaassa. Nuo pitsit sopii erittäin ihanasti kokonaisuuteen.
VastaaPoistaOnpa todella kaunis takki ja niin ihanissa väreissä. Pitsit sopii tosi kauniisti kokonaisuuteen.
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta kommentista! Pitseillä saa ryhtiä kokonaisuuteen.
PoistaVoi ei D:. Mun kommentit kaksinkertaisena:-). Jostakin virheestä blogger ilmoitti ensimmäisen kommentin jälkeen ja niinpä päätin uusia viestin. Siksipä kaksi kappaletta:-)
PoistaEi haittaa ;)
PoistaOmpa ihana kaikin puolin!!!
VastaaPoistaKiitos kommentista. Nyt kesän jälkeen onkin tehnyt mieli takkia myös saman kankaan toisesta väristä eli musta-harmaasta...
Poista