21. heinäkuuta 2011

Huovutetut tonttu lapaset UTIKU langasta


Hui, jopas meni kevät ja kesä nopeasti töiden parissa ettei tullut neulottua juuri mitään. Nyt sain huovutettua Utiku merinolangasta keväällä neulomani tonttu lapaset.

Kaavio tonttuun tarvitsee kyllä hieman säätöä, joten jätän sen laatimisen myöhemmäksi. Tässä kuitenkin kuva ensimmäisistä lapasista, jotka ovat hieman omasta päästä veistetyt.

Utikua on käytetty näitä värejä:
002 navy
003 red
012 sky
125 donkey
135 horizon
1201 cream

Puikot: nro 4
Aloitussilmukat: 50
10 krs resoria, sitten aloitetaan mallineule.
Lopuksi lapaset huovutetaan (ei välttämätöntä) 40 asteen hienopesussa vähällä pesuaineella.
Laitan lapasen ohjeen tänne paremmin, kunhan saan kehiteltyä tätä ohjetta vähän pidemmälle.


Ihan vähän hävettää laittaa tänne tällaiset "tekeleet", mutta kyllä ajattelin tallentaa tänne blogiini kaikki mahdolliset neuletyöt, jotka saan valmiiksi. Myös siis hieman epäonnistuneet huovutetut lapaset. Onneksi nämä mahtuvat omille pienille pojilleni ja toivonkin, että tulevat heille hyvään käyttöön ensi talvena. Ajatuksena nimittäin oli, että kun kirjoneuleessa toinen lanka kulkee aina työn takana, tulee lapasista lämpimät ja tarpeeksi paksut kovemmallekin pakkaskelille.

Niitä odotellessa, hyvää kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti